Kuulovamma 💛

3. heinä, 2019

Tosi henkilökohtainen ulostulo haasteista kuulovammaisena ja siitä miten en ole antanut sen olla unelmien esteenä 💛

Ensimmäinen kosketus kuulooni liittyen oli jo lapsena. Kompensoin huonoa kuuloa muilla aisteilla. Opettelin lukemaan puhetta huulilta, koska en tietty tiennyt miten maailmaa voisi kuunnella normaalisti. Pari vuotta sitten työkaverit otti asian puheeksi ja tutkimusten jälkeen selvisi, että olen ollut jo syntymästä asti synnynnäisesti kuulovammainen. Oli mullistavaa saada tietää, etten ole koskaan kuullut kunnolla ja kaikki konsonantit olivat puuttuneet kuullusta puheesta. Se selitti monta juttua.

Innovation Housen kansainvälistymisen myötä alkoi tulla enemmän haastavia tilanteita, missä tuntu etten enää pärjännyt huonon kuuloni kanssa mm. Puhelut enkuksi, jos ei nähnyt vastapeluria olivat aikamoisia. Aivojen piti tuottaa koko ajan puuttuvat kirjaimet ja muodostaa niistä päättelyn avulla lauseita.

Huonoon kuuloon liittyy paljon erilaisia ajatuksia, lähinnä suuria ennakkoluuloja. On ollut hauska huomata että miten ihmiset muuttavat suhtautumistaan, kun kuulevat tästä vammasta. Veikkaan että moni ei ole edes huomannut. Mielestäni se ei ole sen ihmeellisempi asia kuin se, että osa tarvitsee silmälaseja.

Oma tarina muuttui, kun näin Kauppalehdessä jutun uudesta innovaatiosta Kuulotekniikan Styletto Connectista ja yllätys.. innostuin siitä valtavasti.

Sain testiin kuulokojeet, mitkä pystyy yhdistämään suoraan kännykkään ja puuttuva ääni tulee tekoälyn avulla suoraan korviin ympäristön tilanteen mukaan esim. Paltsu tai ulkoilma

Nyt olen ollut jo muutaman kuukauden ”kuuleva” ja monta itkua on tullut tirautettua onnesta, kun olen kuullut lempikappaleeni kunnolla ja tietty kommunikointi on helpottunut valtavasti. Ihan mieletöntä kun nykyään voi keskittyä pelkkään sisältöön kansainvälisissä kuvioissa.

Vaikka ensimmäiset päivät olivat hieman haastavia kun aivot eivät olleet tottuneet niin suureen äänimäärään. Nyt jo rakastan uutta maailmaani mikä on täynnä kauniita ääniä. Kuulemisen parantuminen on helpottanut kommunikointia myös perheen ja työkavereiden kanssa.

Terkkuja lentsikasta, matkalla kohti Piilaaksoa & Los Angelesia. Niin siistiä kun unelmat kantaa puutteista huolimatta.

Kiitos #kuulotekniikka #stylettoconnect #elämänlaatu
#innovationhouse #työkaverit

Jaa tämä sivu

Joogaopettajakoulutus

20. tammi, 2019

Innovation House Finlandin sunnuntaitreenit!

9. joulu, 2018

Terveisiä Innovation House Finlandin sunnuntaitreeneistä!

Tapaamme joka sunnuntai Malminkartanonportaiden alla ja samalla kun nousemme rappuja ylös kuulee todella melenkiintoisia tarinoita yrittämisestä. 

Koko porukan ja Malesiassa Kotakinbalun valloittanut Olli on varmasti porukan ahkerin treenaaja.

Kun kelit huononee, paikan viehätys lisääntyy. Tervetuloa mukaan!

ps. Ei mainittavaa ruuhkaa :) #porrastreenit #innovationhousefinland #malminkartanonhuippu

Tulevaisuuden työskentelypaikka!

2. joulu, 2018

Kaikki sai alkunsa unelmasta muuttaa työskentelykulttuuria, intohimosta luoda oma unelmien työpaikka. Paikka missä voi aidosti tehdä yhteistyötä Startuoppien ja Korporaatioden välillä, voida hyvin ja tehdä samalla kovaa businesta.

Tuosta unelmasta ja ensimmäisen Innovation Housen avaamisesta on nyt kulunut reilut puolitoista vuotta. Unelmasta saada Suomeen 100-paikkainen innovaatiokeskus. Voi pojat mitä yrittämistä se on matkan varrella vaatinut. Lukemattomia öitä ja tehtyjä töitä, mielettömän määrän onnistumisia ja kauniisti sanottuna nyös oppikokemuksia. Parasta matkassa on ollut että siinä on rakennettu meidän ajatuksissa jotain suurempaan. Nyt unelmamme käsittää Otaniemen 300 paikkaisen innovaatiokeskuksen ja Kallion 100 paikkaisen keskuksen lisäksi mielettömän tiimin huikeita ammattilaisia. Olemme niin kiitollisia Innovation Housen lahjakkaille timanteille Peppi, Sanna, Minja, Tinna ja Jo että mahdollistatte matkaamme täysillä eteenpäin.

Tarinamme seuraava iso askel otetaan ensiviikolla kun remontti Singaporen 200 paikkaisessa Innovaatiokeskuksessa alkaa valmistua.

Koko ajan tekemistämme ovat ohjanneet vahvat arvot ja rehti tekemisenkulttuuri. Onnistumisista ja asiakkaidemme tarinoista aidosti iloitseminen. Hienona esimerkkinä vahva Slush yhteistyö Danske Bankin kanssa sekä upean startupimme AskKaukon meille rakentama vastuullisuusraportti, missä avaamme koko tarinamme ja arvoja miksi uudenlainen työskentelykulttuuri on myös ekologisesti tärkeä valinta: https://www.impactreport.app/ihf

Nyt olemme ja materiaalit ovat valmiita mielettömään Slush viikkoon. Tavoitteena taklata pari messupäivää ja 22 Slush Side-eventtiä. Tämä on hetki milloin Suomessa on poikkeuksellisen paljon mieletöntä kansainvälistä osaamista. Upeaa viikkoa kaikille Slushissa nähdään!

ps. Olemme niin ylpeitä Suomalaisuudesta ja upeista yrityksistä täällä, että kyllä kansainväliset vieraat varmasti yllättyvät osaamisestamme.

#Slush #Innovationhousefinland #AskKauko

Matkani blogin pitäjäksi

14. loka, 2018

Aloin kirjoittaa blogia pari vuotta sitten ja tänä aamuna ilahdutti, että 100 000 lukijan haamuraja oli mennyt rikki. Nöyrä kiitos kaikille lukijoille ja matkan varrella eläneille. 

Perustin blogin, ajatuksena kirjoittaa kasvutarina kuntohaasteen vastaanottamisesta lasten kasvettua pienlapsivaiheen ohi. Kuntohaastetta tuki oma iso unelma tavoittaa Everestin Base Camp matkalla Himalajalle.

Blogin kantavina teemoina on sen jälkeen ollut hyvinvointi ja työelämän innovaatiot.

Kolmessa vuodessa oma tarina on vienyt kohti intensiivistä ja intohimoista Startup-yrittämistä. Mihin en ehkä olisi uskaltanut lähteä ilman tätä aikaisempaa kokemusta ja sen tuomaa uskoa siihen, että jos antaa kaikkensa ja tekee paljon töitä voi myös unelmia saavuttaa. Harjoittelun sivutuotteena olin huomannut että mitä paremmassa kunnossa on henkisesti ja fyysisesti sen parempia tuloksia myös töissä on mahdollista saavuttaa. Työn imu on kuitenkin ollut valtava ja paljon mukavampaa olisi vain nakutella koneella hommia, pitää perheestä hyvää huolta kuin käyttää joka päivä tunti oman hyvinvoinnin tukemiseen. Kuitenkin uskon siihen että jos tuon tunnin pystyy irroittamaan on varmasti parempi äiti kotona ja aikaansaavempi yrittäjä töissä. 

Tätä kirjoittaessa huomaan että olisi parempi elää niinkuin kirjoittaa :) ja onneksi kesälomalla ilmoittauduin vuoden kestävään jooga-opettajakoulutukseen, toivotaan että se auttaa unelmassa pysymistä ja tuo ryhtiä lisää arkeen ja syksyn pimeneviin iltoihin.

Aurinkoista syyslomaa kaikille ja isot kiitokset vielä blogia lukeneille ja kommentoineille!

(kuva on maaliskuulta 2018 Malesiasta, missä kiipesimme KotaKinapalun huipulle upeiden Innovation House Finlandin jäsenten kanssa)