Intohimona seikkailu-urheilu ja työelämän innovaatiot
29. maalis, 2021
28. maalis, 2021
9. maalis, 2021
Koronapandemia on tuonut toimistokulttuuriin ennennäkemättömiä mullistuksia. Joustavilla toimitilaratkaisuilla, virtuaalisilla tapahtumilla ja luonnon lähellä olevilla etätyömahdollisuuksilla voidaan luoda jatkossakin mahdollisuuksia kohtaamisille sekä parantaa työntekijöiden hyvinvointia.
Teksti ja kuvat Laura Hujanen
09.03.2021
Koronapandemian myötä annetut etätyösuositukset ovat mullistaneet toimistokulttuuria. Petra Erätuli-Kola on nähnyt muutamassa kuukaudessa niin työkulttuurissa kuin digitalisaatiossa suuremman muutoksen kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Erätuli-Kola on toimistopalveluita tuottavan Innovation Homen toimitusjohtaja ja toinen perustajista. Digiloikasta ja etätyön lisääntymisestä huolimatta ihmisten tarve kohtaamisille ei kuitenkaan ole kadonnut. Innovation Homen coworking-keskuksissa tärkein tekijä ovat olleet jäsenten väliset kohtaamiset, joita pyritään avittamaan myös keskuksia pyörittävien yhteisömanagerien toimesta.
– Niin sanotun työelämän leirinuotion ylläpitäminen on työntekijöidemme päätehtävä. Haluamme mahdollistaa jäsenten välisen jakamisen niin osaamisen, verkostojen kuin kokemuksien saralla.
Korona on kuitenkin pakottanut sulkemaan Innovation Homen yleiset tilat jäsenten turvallisuuden takaamiseksi. Kohtaamisia on tämän vuoksi täytynyt luoda uudella tavalla.
– Mietimme silloin pandemian tultua, miten voimme aidosti ylläpitää yhteisöllisyyttä. Siihen työkaluksi koodattiin yhdessä erään jäsenyrityksemme kanssa sovellus, johon rakennettiin kaikki palvelumme virtuaalisesti. Sovelluksessa voi myös tehdä matchmakingiä ja hakea kontakteja.
Lisäksi kohtaamisia on järjestetty virtuaalitapahtumien muodossa.
– Virtuaalisilla aamukahveilla meillä on usein alustamassa upeita asiantuntijoita, kuten Supercellin Ilkka Paananen ja yrittäjä Peter Vesterbacka.
Etätyön ja loman yhdistäminen tulevaisuutta
Erätuli-Kola uskoo, että tulevaisuudessa yritysten täytyy kilpailla siitä, miten työntekijät saadaan paikan päälle työpisteille. Etätyön tuomat vaihtoehdot mahdollistavat myös luonnon läheisyydessä oleilun ja työn yhdistämisen tavalla, joka tulee edistämään työhyvinvointia.
– Jos työnantaja pystyy tarjoamaan työskentelymahdollisuuksia esimerkiksi Lapista, tulee se olemaan suuri voimavara.
Itsekin paljon Lapissa aikaa viettävälle Erätuli-Kodalle olikin luonteva jatkumo perustaa Innovation Homen uusin yksikkö Leville. Idea lähti alun perin omasta tarpeesta, kun perheen kanssa mökissä etätöiden ja -koulun toteuttaminen muodostui haasteelliseksi sekä palavereihin tarvittavan rauhallisen ympäristön että riittävien tietoliikenneyhteyksien takia. Keskustelut paikallisten yrittäjien kanssa sytyttivät kipinän myös auttaa koronasta kärsivää aluetta etätyökulttuuria rakentamalla.
– Näen, että Levillä on edellytykset olla maailmanlaajuisesti edelläkävijä etätyölokaationa.
Yhteistyössä Visit Levin kanssa toteutetut koronaturvalliset privaattitoimistot sekä coworking-tila on otettu Levillä hyvin vastaan. Erätuli-Kola uskookin, että myös perheen kanssa lomailun ja etätyön yhdistäminen onnistuu Levillä uusien palveluiden ansiosta.
– Olen itsestäni huomannut, että tuottavuuteni ja hyvinvointini on parantunut, kun olen päässyt työskentelemään Levin pisteellemme. Työn jaksottaminen onnistuu luonnon keskellä kotitoimistoa paremmin, kun työn lomassa ulkoilemaan lähteminen tapahtuu luontevasti.
Petra Erätuli-Kola
8. maalis, 2021
Innovation Home's journey has been an exciting ride with all it's ups and downs. It epitomizes what being an entrepreneur means. I couldn't have even imagined everything that Innovation Home's journey now includes. When you want to reach something big, you have to be willing to put the work and long nights into it.
We're thankful for all of our members that have stood beside us through the years. We're incredibly thankful that we are able to continue our story and be in the forefront of a new working culture.
Each year we have opened a new location on the 8th of March. This year unfortunately Finland transitioned into a wider set of restrictions, so opening a new location has to wait.
However, 9 locations in 4 years is a great achievement we're very satisfied with.
Thank you again to everyone who has been with us on this journey - our members, our "Diamond Team", the board of Innovation Home and the investors.
From a startup to an international growth company.
Ps. Happy Birthday also to my lovely dad 70yo and Happy International Women's Day!
23. helmi, 2021
Petra Erätuli-Kola on viettänyt aikaa Levillä. Kaikkiaan hän on ollut kesästä lähtien noin 16 viikkoa etätöissä Lapissa. Yhtäjaksoisesti hän on ollut Levillä pisimmillään
muutaman viikon.
Nyt Erätuli-Kola on ottanut myös perheensä mukaan Leville. He asuvat erämökissä ja lapset käyvät etäkoulua.
Oman innostuksen lisäksi Erätuli-Kolaa
houkuttelee Leville työ. Hän on toimitusjohtajana Innovation Home -yrityksessä, joka tarjoaa etätyömahdollisuuksia muun muassa Levillä muille yrityksille.
Kaksoisroolissaan, niin etätyöläisenä
kuin etätyömahdollisuuksia tarjoavana yrittäjänä, hän on nähnyt etätyön hyvät puolet.
– Kesällä oli ihanaa palaveerata amerikkalaisten kanssa, kun yöllä
oli valoisaa. Pysyi pirteämpänä itsekin, Erätuli-Kola muistelee.
Myös hän pitää tärkeänä ulkoilumahdollisuuksia ja puhdasta, inspiroivaa luontoa, mutta kehuu yhtä lailla nopeaa
5G-nettiyhteyttä ja turvallisuutta.
Yrityksensä kautta Erätuli-Kola on nähnyt, että monenlaiset yritykset tarjoavat työntekijöilleen etätyömahdollisuutta. Asiakkaissa korostuvat tietotyöläiset,
mutta myös muilla aloilla on intouduttu matkustamaan Lappiin. Lisäksi moni yrittäjä haluaa etelää pakoon.
Keskimäärin Levillä viihdytään etätöissä viikosta kuukauteen.
Petra Erätuli-Kola on Innovation Home -nimisen yrityksen toimitusjohtaja. (KUVA: KOTIALBUMI)